Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kooma merkityt tekstit.

viikko 43

Kotona olen tehnyt hiukan ihan vain perusjuttuja. Sivulle tulemista niin takakautta kuin edestä, hyvin erottelee sanan. Tähän kun sotkee mukaan vielä agilityssä käytettävän jalkojen väliin tulemisen, niin saa pienen bordercollien pää raksuttaa ja tässäkin on hyvä kuuntelutehtävä. Muutaman askeleen seuraamisia imuttaen ja helppoja käännöksiä & perusasentoa. Pomppihan se käden mukana, mutta ainakin on seuraa sitä, maailman ahnein kun on! Istuminen on ollut hankalaa, se jotenkin latistaa tunnelman. Ilme oli surkea ja lakosi helposti maahan. Nyt olen jatkanut työstämistä ajatuksesta, että istuminen on iloinen asia. Palkkaa pompusta ylöspäin. Alkaa ilme olla parempi ja ryhti siinä samalla. Käskyn kuultuaan ei enää menee naama pitkäksi ja takapuoli hidastettuna maahan vaan iloinen suorittaminen, nopea palkkaus joko namilla ylöspäin tai leluun kiinni. Hallille on päässyt pari kertaa. Ensimmäisenä päivänä lähtötilanne aiheutti koomailua. Ei pysty, ei kykene, odotusarvo tekemiselle oli...