Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ei niin mitään uutta

Päivitykset tulee harvakseltaan kun ei oikein mitään erikoista olla tehty tai opittu. Lajina edelleen lähinnä agility, joitakin tokoon viittavia juttuja kotosalla mielenvirkistykseksi. Ja jumppapalloja, sellaisia pieniä puolipalloja neljä kappaletta. Tarjoaa etutassuja niille, kysymys sitten kuuluu mitkä ovatkaan takatassut? Voin toki asetalla jalat palloille ja pysyy siinä. Mutta se ei nyt taida olla asian ydin ja tarkoitus. Jatketaan jalostamista ja harjoittelua. Agilityssa oltiin Jaakon opissa Kaarinassa OneMind Dogs Areenalla. Olihan se ihan pätevä pentu, täytyy nyt joitakin asioita miettiä ja vahvistaa. Liikkeessä ohjaukseen ja liika rytmittäminen pois. Lopputuleman Vinkki tulee jopa liian hyvin ohjauksiin ajoittain. Ei haittaa, sillä se todistettavasti myös irtoaa .... Sitä juoksari kerran viikossa noin. Tylsää hommaa sanon minä. Laskin puomin ihan alas niin saatiin vähän uutta tähänkin hommaan. Osumat aikalailla jees, paljon vielä himmaa ajatellessaan. Asia, joka kaiketi pi
Uusimmat tekstit

vähän treeniä

Pakkasta, kylmää, hrrr. Eli ei paljoa ole houkutellut koiria lastata autoon illaksi odottelemaan. Kuitenkin Vinkki pääsi pari kertaa hallille. Toisella kertaa vain juoksari & madallettuna babypuomi ja treenailtiin sen menemistä rentona muutamaan otteeseen & lähetystä kaukaa vinosta hakemaan puomia. Apuna kierrettävä tolppa. Ajattelee vielä kovin paljon alastuloa ja jos ei ajattele, on se osuma "herran haltuun". Näen jo kuinka onnistun tekemään mahottoman hitaan puomin.... ahdistus. Perjantaina pääsi sitten vähän ratatreeniäkin tekemään. Onhan se aika muru. Paljon on hommia ja tekemistä, mutta vielä ainakin on kovin mukavaa. Henkilön Saija Mustonen (@saijamustonen) jakama julkaisu Helmi 23, 2018 kello 1.32 PST

juoksariyksäri

Vahvistusta uskonpuutteeseen, ollaanko me nyt oikealla tiellä vai eikö olla. Jatketaanko vai eikö jatketa. Olen tehnyt aikalailla oikein ja Vinkki on oikein hyvällä mallilla. Mutta pitäisi saada lankulla eteneminen rennommaksi ja siinä onnistuttiinkin, säädettiin palkkausta ja palattiin takaisin vanhaan, ja taas vähän säädettiin. Matto pienemmäksi ja osumat silti olivat aikalailla 99%. Joitakin virheitä saatiin aikaiseksi, mikä ei ole huono asia sekään. Myös käännöksiä vähän, pitäisi loiventaa alkuun vaikka nythän ne näyttävät liian hyviltä eli ei voi tehdä isona tyttönä vauhdista sellaisia. Mattoa myös pois jo nyt välillä. Voisi jo muutaman lankkutreenin jälkeen laittaa matalan puomin ja alkaa treenata sillä. Tajusin, että voinkin upotta Instasta tänne videokippejä! Eilen tein muutaman ohjauskuvio treenin, siinä tämän viikon agilityt. Plus se lankku nyt kahtena päivänä tehty. Eli Vinkki on treenannut hurjat 10min agilitya hypyillä&putkellä ja juossut lankku pitkin kyllä

päivitys

Huono pitämään treenipäiväkirjaa.... Nyt Vinkki on n.8,5kk, n.48cm korkea ja painaa 13kg. Nyt edelleen agility on ollut se juttu eli kohtahan tuo ei osaa mennä edes maahan käskystä. Ehkä me keskitytään siihen mikä on hauskaa eli aksaan. Itse lajitreeniä Vinkki tekee pari kertaa viikossa. Toisessa enemmän radan pätkiä hypyillä ja putkella, toisessa esteitä. Muuten humputtelee pitkin metsiä ja peltoja sekä viettää sohvakoiran elämää miehen kainalossa. Vinkki lukee aika hyvin ohjauksia ja yrittää ymmärtää mitä siltä halutaan. Olen tehnyt nyt lukitustreeniä ja vastaa siihen hyvin. Kuuntelemista ja sehän on niin hauskaa peliä! Esteissä on tosiaan tehnyt lankulla & osalla puomia juoksaria ja vähän olen kysmysmerkkinä ollaanko oikealla tiellä vai eikö olla. Vielä ei ole kamalasti vauhtia jos kunnolla tähtää eikä tarvitsekkaan kun kroppa ei ole valmis eli enemmän vain täsmä treenaillaan. Puomia on mennyt kokonaisena pari kertaa, koska karkasi sinne ja oli otettava luvan kanssa. Mutta

agilityjuttuja

En saa itsestäni irti treenata tokoa, en millään. Ehkä ei ole pakko jos ei halua. Ehkä se into jostain taas nousee, ehkä. Agilityssa olemme tehneet pieniä juttuja ja jopa radan pätkää. Mukavasti kyllä seuraa ohjausta sen minkä ymmärtää ja aika paljonkin ymmärtää kyllä luontaisista jutuista. Päällejuoksut, saksalaiset yms. täytyisi jossain vaiheessa ottaa treenin alle. Olen tehnyt pari hypyllä erotteluja kierrä-hyppää edestä päin. Aika hyvin erottelee sanan ja liikkeen avulla. Kohti minua tuleminen on vaikeaa ja siitä on nyt saanut pari kertaa palkkaa, jos sen arvo nousisi eikä läksisi poispäin niin herkästi. Kontaktit ovat edelleen ajatustyön alla lopullisesta muodosta, olen temputtanut touch-pysäriä ja maton avulla juoksaria. Juoksarissa aika selkeästi ajattelee mattoa, mutta rauhaksiin vielä menee. Täytyy jossain vaiheessa laittaa puomi ihan matalaksi ja alkaa treenata kokonaisellakin. Nyt se osaa jo mennä vähän matkaa ja kääntyy. Eihän siinä vauhtiakaan tule eikä vielä tarvits

Päivitys

Olevinaan mitään ei tehdä eli ei ole mitään kirjoittamista. Mutta ollaanhan me, olohuonetreenejä. Jouluna emme käyneet hallilla kuin kerran hetken treenaamassa lähinnä häiriön kestoa. Se olen minä eikä se kaikki muut. Ei muut ihmiset eikä esteet eikä haukkuvat koirat. Olohuoneessa perusasentoa, askeleen tai kahden seuraamista, käännöksiä. Ettei hypitä vaan pysytään suunilleen maantasalla ellei muuta pyydetä. Kerran otin myös noutokapulan pitoa noston kautta ja sitten myös tarjoamisen. Annetaan tästä yritteliäisyydestä 10p. ja papukaija merkki. Hiukan vilkkaan pennun tekeminen oli vahvasti plussalla! Pääsimme me myös Jaakon treeneihin kuokkimaan ja ihan jees pentu, oli kommentti. Jees pentu teki suunilleen mitä pyydettiin jos se osasi. Ellei osannut, niin vähän autettiin niin se osasi. Tällä viikolla alkoi työt ja koirat pääsivät hallille. Vinkki tiistaina teki lähinnä sileällä hommia. Perusasentoa, seuraamista, noutokapulan pitoa ja myös itse noutoa vauhdista. Torstaina Vinkk

Vähän jotain

Hiljaiselo niin blogissa kuin treenirintamalla. Ollaan me jotain tehty, mutta ei mainittavia asioita. On ollut kiire töissä ja vapaa-ajalla, koirathan siitä kärsii. Tai niiden kouluttaminen ja treenaaminen. Vinkki on pari kertaa tehnyt juoksarin alkua, edelleen en osaa päättää tuleeko kuitenkin pysäytys puomille. Eli myös temppuna 2o2o ajettu vähitellen sisään. Temppu on mieluista, paljon namia. Ahne kun on. Hyppyjen korkeus on noin 15cm, on hypännyt (astunut) yli muutamasta 20cm hypystä myös. Paljoa ei olla esteillä tehty, muutamia ohjauksiin tulemisia kovasta vauhdista niin että juoksen. Meinasi pientä merkkiä näkyä vauhtisokeudesta ja lievästä flänkkäämisestä & kilpaa juoksemisesta. Tätä katkaistu parilla kerralla.  Toistaiseksi reagoi hyvin rytmittämiseen ja suhinaan. Aloin opettaa vasen/oikea erottelua, mutta oikesti enhän minä niitä kykene käyttämään. Suhina tarkoittaa jarrua ja ehkä asennan siihen jonkun käskyn "hyppää tuo este ja tule takaisin", mutta käytä