Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella suuntakäskyt merkityt tekstit.

viikko 44

Itselläni oli koko viikon kamalasti tekemistä ja koirat jäivät vähemmälle. Vinkki pääsi kuitenkin hallille (muistaakseni) kaksi kertaa ja kotona teimme iltaruoalle jotain pientä. Juoksaria vahvistettiin eli edelleen puomin osa putken painon päällä melkein siis maantasalla ja matto peittää kontaktipintaa n.1/2. Etupalkka eli targetilla nakkia. Rauhallisesti askeltaen osuu mainiosti ja fokusoi eteen. Liikkeen kanssa on kovin kiire ja helposti tulee sellainen vähän reilumpi laukka askel. Kuitenkin selkeästi Vinkillä on ajatusta mitä siltä toivotaan ja tällä hetkellä tehkööt vähän rauhallisemmassa mielentilassa tätä treeniä. Tai tätäkin treeniä. Suuntakäskyjä vahvistin, mutta ei sillä oikeasti taida olla niistä kovin vahvaa ajatusta vielä. Paitsi lähtee esteelle ja kääntyy nopeasti minua kohden. Tämä on se mitä toivoinkin eli ehkä vielä tuunaan käskyä ja vaihdan vain yhteen, joka tarkoittaa "suorita tuo este ja tule tänne". Ta sinne minne ohjaan. Kokoamiskäsky. "Kierrä...

viikko 43 +

Eilen perjantaina pääsi kuin pääsikin hetkeksi halliin rallattelemaan veljensä kanssa. Periaatteessa en anna koskaan pentujen leikkiä "työpaikalla", mutta näiden kohdalla teimme nyt poikkeuksen. Molemmat kun suhtautuvat itse tekemiseen nyt jo asiaan kuuluvalla keskittymisellä ja pystyivät tuosta rallattelu moodista siirtymään ns. työmoodiin silmän räpäytyksessä. Olen ajatellut jos kuitenkin opettaisi suuntakäskyt. Tuskin ikinä radalla opin niitä käyttämään eikä ne mene edelle ohjaamisen, mutta ei niistä haittaakaan ole. Koen ne hyvinä ohjausta tukevina käskyinä, temppuina temppujen joukossa. Jos ja kun sitä tokoileekiin, tarvitseehan niitä siinäkin. Aloitin niin että koira jalkojen väliin, palkka hypyn vasemmalle puolelle. Lähetin käskyllä "vasen" palkalle esteen yli. Muutamia toistoja vasemmalle ja pari oikealle. Jätettiin nyt asia hautomaan niin omaan kuin koiran päähän. Toisaaltaan riittäisi ehkä käsky, jossa koira kääntyy aina ohjaajaan päin. Sitten se ke...